Seuraavien pitkin viikkojen aikana kokeilin erilaista lääkitystä: Burana ei mennyt koneistostani alas, lisäksi kuulin, että avainlipun takana toimi Intiassa oleva tehdas, joten kieltäydyin pitemmästä kokeilusta. Kipulääke muutettiin 500 mg Panacodiksi, joka toimi paljon paremmin. Söin verenohennuslääkettä kuukauden verran mutta jätin sen sitten pois. Sain myös reseptitavarana tuplavahvaa kalsium D3-vitamiiniyhdistettä. Ainakin kynnet kasvoivat, samaa toivoin jalkapöydän luille, jotka pinnistelivät kivuliaasti uudistuakseen. Unilääkkeitä vastustetaan joka puolella mutta oman kokemukseni mukaan unilääkkeellä oli ratkaiseva merkitys toipumiseeni - ilman unta on ikävä elää terveenäkin, sairaana ja kivuliaana yön pitkät tunnit ovat todellista helvettiä.
Se, joka on joutunut nukkumaan kipsi jalassa, tietää taudin: kääntelehdit sängyssä yrittäen löytää jalalla edes kohtuumukavaa ja kivutonta asentoa. Se ei onnistu. Kuluu tunti, jonka aikana olet viritellyt jalalle kohoasentoja tyynyn, ylimääräisen peiton tai minkä tahansa keksimäsi keinon avulla. Ei tulosta, hämärässä yössä näet kohotetun kipsin ja tunnet sen sisällä säteilevän luuvalon tai vaihtoehtoisesti jotakin, jota voisi kuvata hiirien vaellukseksi. Tähän asti ei niin pahaa mutta jotkut niistä puraisevat kipeästi silloin tällöin. Otat siis kipulääkkeen. Se turruttaa ja raukaisee mutta et saa unta. Mietit kuumeisesti kaikkea kuulemaasi unilääkkeen vaaroista ( sekavuutta aamulla ? muistihäiriöitä? ) Kolmen tunnin valvomisen kuluttua on aivan sama, mitä aamulla muistat ja haluatko yleensä muistaa mitään. Otat lääkkeen ja nukut.
Elämä kipsijalkaisena hipaisuvarauksen kera tarkoittaa sitä, että toinen jalka on koko ajan ylhäällä, toinen sen sijaan joutuu ylimääräiselle rasitukselle sillä se joutuu kantamaan koko ruumiinpainon.
Kävely kyynärsauvoilla alkaa luistaa aika pian. Jos nyt hyviä vaikutuksia hakee, elämä edellyttää jatkuvaa venyttelyä ja treenaamista. Esineitä on kurotettava, ja se käy kovan luokan stretching-harjoituksista. Pystyn esimerkiksi kirjoittamaan vasten jalka pöydällä läppärin vieressä enkä hetken päästä edes huomannut sitä. Minusta tuli ensiluokan heittäjä, sillä jotkut esineet siirtyivät eteenpäin heittämällä. Hivuttaen tulleet makkarat hävisivät vyötäröltä, harjoitanhan extreme-sauvakävelyä. Savoille oppii myös nostelemaan kaikenlaista; esimerkiksi puseron lattialta. Lisäksi ne ovat pelottavia aseita, ymmärrän nyt, miksi elokuvissa vanhat vihaiset ihmiset heristelevät keppiä. Rullilla kulkeva toimistotuoli osoittautui mainioksi liikuntavälineeksi, siinä istuen voi jopa imuroida. Pussimainen kassi taas kulkee kivasti mukana, siihen oppii keräilemään vaikka aamiaistarvikkeet. Totinen tosi on, että viinilasia ei voi kuljettaa mitenkään, ennen kuin siirtyy vaiheeseen 2 eli kävelemään vain toisen sauvan avulla. Vahinko, raittiudesta ei taida koitua maksalle mainittavaa hyötyä kun julmettu lääkemäärä vaeltaa elimistössä.
Kipsi sen sijaan tuotti hankaluuksia. Avattava tekokuitumalli vaihdettiin viidesti, pari kertaa lääkärin määräyksestä, mutta joka kerran se painoi leikkauskohtaa. Joskus kipu oli ihan sietämätön. Otin lopulta Fiskarsin sakset käyttöön ja muotoilin sääntöjen vastaisesti itselleni mukavan mallin, kuitenkin niin, etten kajonnut alaosaan, joka tuki koko rakennelmaa. Hyvin toimi mutta en suosittele kenellekään yksipuolisesti, tämä oli ainoastaan oma design-ratkaisuni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti