Terveyspalveluista käytiin kiivasta keskustelua juuri tämän jalkavammani aikaan. Suomessa palvelut kaatuvat käsiin, sen näkee jokainen enkä päättäjänä enää vaivautuisi heittämään sumua kenenkään silmille. Virallisiin lausuntoihin pätee vanha toimittajan ohjeistus
" koskaan et voi aliarvioida lukijaasi liikaa." Miten ihmeessä sodasta toipuva Suomi pystyi minun lapsuudessani pitämään yllä syrjäseudun kouluja, hammashuollon, kunnanlääkärin ja toimivan linja-autoyhteyden ? Totuushan on, että rahaa on aina, kysymys on vain siitä miten se priorisoidaan. Nykyiset arvot näkyvät esimerkiksi vanhusten kohtelussa. Viimeinen asia, jota kukaan haluaa on alfakaupunkiin sijoitettu sairaala-tuotantolaitos. Kuvat ja tieto siirtyy sähköisesti, voisi kuvitella että se mahdollistaisi päinvastoin hajautetut palvelut.
Minä olen erityisen onnekas, sillä siirsin kirjani Espoosta Iittiin. Voin käydä tutulla lääkärillä jonottamatta. Hammashoito toimii, röntgen toimii, fysio toimii ja lisäksi olen saanut monia arvokkaita neuvoja. Parasta kuitenkin on se kodikas ja iloinen iittiläinen meno. Paikallisista palveluista kannattaa taistella viimeiseen asti. Joku lyhytnäköinen päättäjäplanttu saattaa esittää muuta, mutta kyse ei todellakaan ole tulevaisuuden parhaasta järjestelystä, ei säästöstä eikä julkishallinnon järjestelmistä. Kyse on ihmisestä, joka tarvitsee apua ja neuvoja tässä ja nyt. Jos terveyskeskukseen voi mennä niin kuin kotinsa, kuten Iitissä voi, asiat ovat aika hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti